Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK


Joitakin PUTIN-aiheisia tekstejä
Tässä aluksi joitakin kirjoituksia. Täydentyy jatkossa!

Hannu Yli-Karjanmaa 9.10.2006
Putinin syntymäpäivälahjasta

Venäläisen journalistin Anna Politkovskajan murha 7.10.2006 pysähdytti suomalaiset.

Kuva

Harvoin tyrannia näyttää pimeän puolensa näin häikäilemättömällä tavalla. Venäjän presidentin Vladimir Putinin syntymäpäivänä tapahtunut palkkatappajan suorittama veriteko on karmea muistutus siitä, että itänaapurissamme on vallalla järjestelmä, jonka ei tarvitse pitää yllä edes sellaista laillisuuden ja demokratian julkisivua, mihin lännessä on totuttu.

Kyseessä ei ollut pelkästään Putiniin ja Tšetšenian sotaan kriittisesti suhtautuvan toimittajan teloitus. Kyseessä oli myös ankara varoitus kaikille niille, jotka yhä uskaltavat kirjoittaa kriittisesti vallanpitäjistä. Tarkoitus on kylvää pelkoa; kuka tahansa voidaan tappaa, jopa kansainvälisesti tunnustettu ja arvostettu toimittaja. Teko täyttää terrorismin määritelmän. Tarkoitus oli pelotella väkivallanteolla tiettyä kohderyhmää - toimittajia ja teon pelotusvaikutus heijastuu myös huomattavasti laajemmin yhteiskuntaan. Kukaan ei ole turvassa!

Politkovskajan murha oli ollut pitkään odotettavissa, häntä oli uhkailtu lukemattomia kertoja ja v. 2004 Beslanin koulukaappauksen aikana FSB sai hänet lähes hengiltä yrittäessään myrkyttää hänet lennolla Moskovasta Rostoviin. Palkkamurhat ovat Venäjällä arkipäivää, lukemattomat vähemmän tunnetut toimittajat, poliitikot ja liikemiehet ovat menettäneet henkensä mafian tai Kremlin toimeksiannosta. Nuo kaksi ovat itse asiassa hyvin lähellä toisiaan, muistammehan hyvin prostituutioskandaalin, kun Venäjän kaupallisen edustuston huoneistoja Helsingissä käytettiin paritukseen, jonka periaatteessa pitäisi olla pelkästään (?) mafian toimialaa.

Ihmetyttää vain, miksi edelleen jaksetaan jankuttaa, että kyseessä on takaisku Venäjän demokratiakehitykselle. Siis mille? Venäjällä ei ole milloinkaan ollut demokratiaa tai todellista kehitystä kohti sitä. Jeltsinin presidenttikauden alku oli tosin siinä suhteessa lupaava ja sananvapaus toteutui, mutta suojasään kausi loppui vähitellen ensimmäisen Tšetšenian sodan alettua.  Viimeistään syksyn 1999 kerrostaloräjäytykset osoittivat, että nyt ollaan rakentamassa uudelleen totalitarismia. Ei samanlaista kuin Neuvostoliitossa, vaan toisenlaista, sellaista, jossa vallitsee ankara sosiaalinen epätasa-arvo.

Vaatimukset siitä, että Venäjän on nyt tarkkaan selvitettävä Anna Politkovskajan murha, ovat toivottoman lapsellisia. Kuka voisi Venäjällä selvittää "Putinin syntymäpäivälahjan"? Ei aiempiakaan tapauksia ole selvitetty. En väitä, että Venäjän turvallisuuspalvelu FSB olisi välttämättä tapauksen takana. Yhtä hyvin esim. Tšetšenian "pääministeri" Ramzan Kadyrov voi olla vastuussa, tosin tässäkin tapauksessa Kremlin luvalla.

Venäjän ei tarvitse hienostella, se on vahvoilla, sillä on kaasua ja öljyä, jota ilman emme tule toimeen. Toisaalta Venäjän johto katsoo, että vain terroriin perustuva hallinto pitää maan kasassa ja estää samanlaiset Yhdysvaltojen organisoimat "vallankumoukset", kuin on nähty Serbiassa, Georgiassa ja Ukrainassa. Se lienee pohjimmiltaan syynä siihen, miksi valtiota kohtaan kriittiset tai kansainväliset Venäjällä toimivat kansalaisjärjestötkin laitetaan ahtaalle.

Tällaisessa maailmassa nyt elämme. Yhdysvallat laillisti kidutuksen ja luulenpa, että on vain ajan kysymys milloin Britannia seuraa perässä. Elämme uutta barbarian aikaa ja paine demokraattista avointa yhteiskuntaa kohtaan kasvaa joka puolella. Kuten 1930-luvulla, jolloin maa toisensa perään liukui totalitarismiin. Nyt se tapahtuu "terrorismin" pelotteen avulla.

Anna Politkovskajan murha on allekirjoittaneelle sikäli erityisen surullinen asia, että olen tavannut hänet henkilökohtaisesti ja kuunnellut hänen alustuksiaan monia kertoja hänen vieraillessaan Suomessa.  Vapaa tiedonvälitys on Venäjällä muutaman pienjulkaisun varassa. Niiden toimittajat ovat nyt hyvin ahtaassa raossa. Kuka enää uskaltaa kirjoittaa kriittiseen sävyyn vallanpitäjistä?
Alla olevat rivit ovat samalla myös linkkejä:

Nämä Anna Politkovskajan artikkelit olen aikoinaan kääntänyt suomeksi:

Euroopan alennustila - ETYj:n tarkkailijaryhmä on poistunut Tshetsheniasta

Mitä tapahtui Vanhan Atagin "passientarkastusoperaatiossa"

Lapset Tshetshenian "erikoisoperaatioissa"

**********

Venäjän joukot siirtyivät uudelle tasolle käytännössään kiristää, ryöstää ja raiskata hiljattain tehdyssä Vanhan Atagin kahdeksanpäiväisessä operaatiossa.

Anna Politkovskaya Vanhassa Atagissa (CRS No. 122, 28-Mar-02)

Tämän eteläisen tshetsheenikylän asukkaat ovat niin tottuneita kamppailussaan selvitä hengissä Venäjän armeijan "puhdistusoperaatioista", että he puhuvat henkiinjäämisestään surrealistiseen sävyyn. "Muistatko, se oli puhdistus numero 19 ?" Tai, "naapurini tapettiin puhdistuksessa numero 23."

Vanha Atagi, 20 km Groznista etelään, on yksi Tshetshenian suurimmista kylistä, asukkaita on 15 000. Kahdeksan päivää kestänyt "passien tarkastusoperaatio", joka tapahtui kaksi kuukautta sitten oli järjestyksessä kahdeskymmenes laatuaan sitten sodan alkamisen ja aivan varmasti pahin. Kylä on levoton paikka, monien islamistisotilaiden kotikylä, joista käytetään nimitystä "wahhabiitti". Tämän takia kylästä on tullut venäläisille eräänlainen silmätikku. Mutta paikalliset asukkaat, kertoessaan mitä tapahtui, ihmettelevät olivatko sotilaat lainkaan etsimässä islamisteja.

"Puhdistusoperaatio" numero 20 kesti tammikuun 28:sta aina helmikuun 5:teen. Kuten aikaisemmissakin operaatioissa sotilaat sulkivat kylän, käyttivät panssariajoneuvoja, ilmavoimia, tykistöä ja 5000 sotilasta. Asukkaita ei ainoastaan kielletty poistumasta kylästä, vaan myös liikkumasta kadulta toiselle tai talosta taloon.

Sotilaat tulivat kahden sisaruksen, Markha ja Taus Musajevan talolle Nagornaja-kadulla noin klo 9 aamulla tammikuun 29. He ovat köyhä perhe, joka elää itse kasvattamallaan elintarvikkeilla ja vanhan ja lähes vuoteenoman isänsä eläkkeellä.

Markha sanoi, että sotilaat heti alkoivat vaatia rahaa, mutta sitä ei ollut. "Siinä tapauksessa me nussimme sinua isäsi ja äitisi nähden," he sanoivat. He ympäröivät Markhan ja alkoivat tuuppia häntä joukon keskellä, kiskoen häntä käsistä ja hiuksista. Hänen onnistui repäistä itsensä irti ja hän ryntäsi miehen luo, joka tuntui joukon johtajalta, kenties jopa upseeri, jonka kasvot olivat mustan naamion peitossa. Kaksi vihreää rauhallista silmää tuijotti häntä ja mies sanoi, "anna meille 300 ruplaa niin emme nussi sinua."

Taus Markhan sisko, jota pidettiin toisessa huoneessa huusi, "minä juoksen naapuriin ja tuon rahat !" Mutta sama näytelmä oli jo käynnissä naapurissa. Sotilaat olivat pakottaneet Milana Kutsajevan, kauniin 18-vuotiaan naisen Groznista, vuoden vanha poikansa sylissään sisälle taloonsa, sillä aikaa kun hänen aviomiehensä ja appensa pakotettiin seisomaan pihamaalla seinää vasten. Milanalle esitettiin yksinkertainen valintatilanne, maksa 500 ruplaa tai tule sotilaiden raiskaamaksi.

Kahden viime vuoden aikana nämä laajat passien tarkastusoperaatiot Tshetsheniassa ovat muuttuneet joukkoryöstöiksi, joissa sotilaat "puhdistavat" kaikkea mikä heitä kiinnostaa, erityisesti rahaa ja koruja. Tällä kertaa kuitenkin, ensimmäistä kertaa tässä toisessa Tshetshenian sodassa, sotilaat hävittivät kylää kiristäen rahaa - tai tyydyttäen seksuaalisia halujaan.

Federaation joukot ottivat 300 ruplaa köyhiltä näyttävistä taloista ja 500 rikkaammista. Naiset säästettiin raiskaukselta, jos he antoivat korvakorunsa ja kaulakorunsa. Köyhimmät kärsivät eniten, koska heillä ei ollut antaa mitään sotilaille. Milana Kutsajeva pystyi maksamaan sotilaille, mutta Markha ja Taus eivät - ja he joutuivat kärsimään seuraukset.

Rahaa vaadittiin myös miehiltä. Taloihin tunkeutuneet sotilaat sanoivat miehille, että jos he maksavat, he ovat vapautetut tarkistuksista, joilla etsitään vastarintaliikkeeseen kytköksissä olevia henkilöitä. Jos he eivät maksa, heidät viedään "suodatuspisteelle", missä heitä kuulustellaan ja kidutetaan.

Samaa menettelyä sovellettiin myös omaisuuteen kautta koko kylän. Jotta omaisuus olisi säästynyt tuhoamiselta tai pakko-otolta, sotilaat vaativat maksua, joka esimerkiksi autosta oli 1000 ruplasta ylöspäin.

Miehiltä vaadittu maksu vaihteli 500- 4000 ruplaa, riippuen iästä (nuoremmilta vaadittiin enemmän) ja siitä miten varakkailta he näyttivät. Saidash Akhmadovilta, joka asuu Kooperativnaja-katu no 26:ssa, he kiristivät 3500 ruplaa sekä myytäväksi tarkoitettua erää purukumia, arvoltaan 2700 ruplaa. Khozh-Ahmed Akhmadov, vanha lähes 70-vuotias mies, maksoi 4000 ruplaa - rahat, jotka hän oli säästänyt omia hautajaisiaan varten.

Venäjän yleisesikunnan mukaan 70 000 federaation sotilasta vastassa Tshetsheniassa on 1500 "laittomien rikollisjoukkojen" jäsentä. "Passintarkastus- ja puhdistusoperaatiot" on määritelty oleelliseksi menetelmäksi "terrorismin vastaisessa operaatiossa". Mutta Vanhan Atagin operaatiolla ei näytä olevan mitään tekemistä taistelijoiden, terroristien tai islamistien etsimisen kanssa, jotka ovat se virallinen syy, miksi tämä valtava sotatoimiyhtymä lähetettiin Tshetsheniaan kaksi ja puoli vuotta sitten. Tässä nimenomaisessa Vanhan Atagin operaatiossa sotilaat eivät vilkaisseetkaan ihmisten papereita.

"Kuten aina, oikeat taistelijat maksoivat itsensä vapaaksi ja istuskelivat rauhassa kotona", sanoi Said-Emin Apajev, joka asuu Nagornaja-kadulla. "Heillä on sopimus venäläisten sotilaiden kanssa." Apajev ei halunnut maksaa vapaudestaan. Sen seurauksena hänet vietiin helmikuun 1. päivä "suodatuspisteelle", missä häntä ja kahdeksaa venäläisten palkkalistoilla olevaa paikallista poliisimiestä kidutettiin kolme päivää ja yötä.

Yksi poliisimiehistä oli Ramzan Sagipov. Nuorempana kersanttina partiotehtävissä, hän haavoittui joulukuun lopulla Groznissa. Ja niinpä helmikuun 1. hänen kätensä oli paketissa ja irti revenneiden sormien tyngät vuotivat ja kranaatin sirpale oli edelleen hänen jalassaan. Sotilaat pidättivät hänet, ottivat pois hänen aseensa ja alkoivat hakata, tähdäten erityisesti hänen siteisiinsä.

Eikö hän huutanut olevansa poliisi? "Tietysti", sanoi Sagipov. Mutta sotilaat sanoivat: "olette kaikki samaa sakkia, me tapamme teidät kaikki ! Te suojelette taistelijoita !" Sitten sotilaat sitoivat Sagipovin ja heittivät kuorma-auton lavalle muiden ihmisten päälle. He olivat toisia poliisimiehiä, jotka olivat yrittäneet puolustaa kyläläisiä ryöstöiltä ja raiskauksilta. "Jos yritin kääntää päätäni tai liikkua, he heti potkaisivat tai löivät kiväärinperällä."

Pidätetyt vietiin puoliksi hylätylle siipikarjafarmille kylän laidalla. "Ensin he järjestivät meille kujanjuoksun", kertoi Sagipov. "Sotilaat muodostivat kaksi vastakkain olevaa riviä ja meidät heitettiin heidän jalkoihinsa niin, että jokainen pystyi potkimaan meitä halunsa mukaan. Sitten meidät vietiin seinää vasten. Minulla oli runsaasti siteitä ja eräs sotilas tuli luokseni ja sanoi, että "hän on sairas" ja välittömästi löi minua patukalla päähän. Sitten he poistivat siteeni ja alkoivat puristaa, tallata ja murskata minua."

Ne panivat meidät nojaamaan seinää vasten kädet ylhäällä, jalat harallaan ja päät painettuna alas," Apajev kertoi koettelemuksestaan "suodatuspisteellä". "Liikkuminen ja puhuminen oli kielletty. Tottelemattomuudesta rangaistiin heti lyönneillä. He potkivat meitä ja hakkasivat käsillä, kiväärinperillä ja millä vaan halusivat. Me seisoimme siellä kuusi tai kahdeksan tuntia."

Kun he olivat saaneet tarpeekseen Sagipovista, he päästivät hänet menemään. He sanoivat pidättäneensä hänet ja hänen kolleegansa nöyryyttääkseen meitä ja murtaakseen vastarintamme.

" Helmikuun 2. päivän aamuna meidät vietiin uudelleen seinää vasten ja pidettiin samassa asennossa iltaan asti. Iltahämärässä he veivät meidät kuulusteluun, jossa tutkija vaati meiltä tietoja taistelijoiden käyttämistä kulkureiteistä ja -ajoista, heidän piilopaikoistaan ja osoitteistaan. Helmikuun 3. he seisottivat meitä jälleen seinää vasten, kunnen illalla meidät pakotettiin allekirjoittamaan kirjaan, ettei meillä ollut valittamista kohtelustamme ja sitten he laskivat meidät menemään."

Itse asiassa koko Venäjä näki tuolloin Apajevin televisioruuduissaan, kun Vanhan Atagin operaatiosta näytettiin raportteja. Hän seisoi kenraali Vladimir Moltenskoin (federaation joukkojen komentaja Tshetsheniassa) takana, kun kenraali julisti, että aseistautuneita bandiitteja oli pidätetty, joita paikallinen poliisi oli suojellut. "Me olimme kaikki kotona", sanoi Apajev. "Meillä ei ollut aseita, me vain emme lunastaneet itseämme vapaiksi."

Operaatio päättyi helmikuun 5, kun panssaroidut ajoneuvot täynnä ryöstösaalista jättivät kylän. Pari päivää myöhemmin erilainen rosvojoukko saapui kylään. Myös heillä oli maastopuvut ja mustat naamarit. Nämä olivat wahhabiittiyksikön jäseniä, jotka tulivat vaatimaan rahaa "Jihadia" varten. Kuten venäläiset sotilaat, he vaativat rahaa nuorilta miehiltä, tai heidät vietäisiin pois väkisin.

Kaksi päivää myöhemmin, paikalliset kertoivat, ryhmä nuoria miehiä Vanhassa Atagissa aloitti aseellisen kapinan näitä wahvabiittejä vastaan, joka kuitenkin murskattiin venäläisten sotilaiden toimesta. Kuolleiden nuorten miesten sukulaiset kertoivat, että islamistit olivat pyytäneet venäläiset sotilaat apuun. Lopputulos oli, että kapinoineet miehet kaikki tapettiin, kun taas wahhabiitit pakenivat kukkuloille.

Kaksi ja puoli vuotta toisen Tshetshenian sodan alkamisen jälkeen, Venäjän sotakoneisto käyttää menetelmiä, jotka ainoastaan saavat aikaan uusien nuorukaisten värväytymisen terroristeiksi ja herättävät vihaa ja kostonhalua tavallisten tshetsheenien keskuudessa. Samaan aikaan rosvot kummallakin puolella korjaavat tuoton.

Anna Politkovskajalle, Novaja Gazetan toimittajalle, annettiin Index on Censorship:n "ilmaisuvapauden rohkea puolustaja"-palkinto maaliskuun 21. hänen raportoinnistaan Tshetsheniasta. Hän kävi Vanhassa Atagissa aikaisemmin tässä kuussa. Lähde: Chechnya-sl

----------------------------------------

Miten "sivistynyt maailma" ja mm ETYj:n Tshetshenia-tarkkailuryhmän suomalainen johtaja Jorma Inki reagoivat Vanhasta Atagista tulleisiin avunpyyntöihin, lue : Roman Khalilov: Kuoleman hiljaisuus.

http://www.ichkeria.org/a/2002/2/com2702-en23940.html

----------------------------------------

Kuoleman hiljaisuus

Ichkeria.org
Roman Khalilov, 27-02-2002 (R. Khalilov on Tshetshenian ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö, suom huom.)

Venäläiset sotilaat ja turvallisuuspalvelu ovat tehostaneet niin sanottuja "puhdistusoperaatioita" Tshetsheniassa. Nuo operaatiot tarkoittavat käytännössä massiivista ryöstelyä, laittomia pidätyksiä, kidutuksia, murhia ja raiskauksia. Useat merkittävät Tshetshenian kylät ja kaupungit, Argun, Chechen-Aul, Gekhi, Gigalo, Uusi Atagi, Prigorodnoe, Vanha Atagi, Shali ja Tsotsin-Jurt, ovat joutuneet, eräät toistuvasti, näiden brutaalien rankaisuoperaatioiden kohteeksi viimeisten viikkojen aikana. Silminnäkijöiden mukaan operaatioita on henkilökohtaisesti johtanut Venäjän Tshetshenia-joukkojen komentaja kenraali V. Moltenskoi. Tämän viimeisen terroriaallon tuottamaa pahoinpideltyjen ja murhattujen määrää ei ehkä koskaan saada selville, kiitos ETYj:n ja Euroopan Neuvoston paikallisten toimistojen häpeällisen toimimattomuuden. On kuitenkin selvää, että venäläinen terrori jatkuu Tshetsheniassa täydessä rankaisemattomuuden tilassa, joka johtuu kansainvälisen yhteisön täydellisestä vaikenemisesta.

3. helmikuuta Memorial, johtava venäläinen ihmisoikeusjärjestö, sai viestin Vanhasta Atagista, joka on yksi "puhdistusoperaation" kohteeksi joutuneista kylistä. Viestin sisältö oli epätoivoinen avunpyyntö: "kylässämme on helvetti valloillaan, se mitä olemme pelänneet on tapahtunut- naisten ja tyttöjen hyväksikäyttö...tämä on painajainen, auttakaa ! (1) Me naiset, lapset ja vanhukset odotamme teitä !" Tämä viesti, jonka paikallinen nainen henkensä vaarantaen salakuljetti ulos tuosta helvetistä, ei kuitenkaan herättänyt vastakaikua.

11. helmikuuta , Iljas Akhmadov, Tshetshenian ulkoministeri, kirjoitti YK:n ihmisoikeuskomissaarille Mary Robinsonille, vaatien häntä lähettämään tarkkailijoita Vanhaan Atagiin ja muihin Tshetshenian asutuskeskuksiin. (2) Vastauksena kirjeeseen on ollut täydellinen hiljaisuus.

15. helmikuuta, Ahmed Zakajev, Tshetshenian hallituksen varapääministeri, lainaten edellämainittua viestiä, pyysi Euroopan Neuvostolta väliintuloa, esittäen että "katastrofaalinen tilanne Tshetshenian tasavallassa vaatii välitöntä kansainvälisen yhteisön väliintuloa."(3) Zakajevin pyyntö sai saman kohtalon kuin Akhmadovin vetoomus Mary Robinsonille. Päivää myöhemmin Iljas Akhmadov kirjoitti lähettiläs Inkille, joka on vastavalittu ETYj:n Tshetshenia-tarkkailijaryhmän johtaja ja esitti samanlaisen pyynnön lähettää ryhmän tarkkailijoita "puhdistusten" kohteeksi joutuneille paikkakunnille. (4) Vaikka Akhmadov pyysi ETYj:ltä vain tilanteen tarkkailua, joka on ETYj:n läsnäolon nimenomainen tarkoitus, niin pelkkä kuoleman hiljaisuus oli jälleen vastauksena.

Kansainvälisen yhteisön suhtautuminen on häpeällistä. Mitkään realipoliittiset tekijät, olivatpa ne miten järkeviä hyvänsä, eivät voi oikeuttaa siihen, että ETYj ja EN, joiden toimipaikat sijaitsevat alle 50 km päässä avuttomista siviileistä, jotka kirjoittivat mainitun viestin, kieltäytyvät käymästä "puhdistetuilla" paikkakunnilla. Kansainvälinen yhteisö näyttää un

Tämä hiljaisuus on kuolettavaa, koska se tekee Venäjälle mahdolliseksi jatkaa, massiivista, systemaattista ja tarkoituksellista terroria, jota se on kohdistanut koko Tshetshenian kansaan syyskuusta 1999 lähtien. Mikään ei näytä saavan kansainvälistä yhteisöä kohtaamaan Venäjän harjoittaman valtioterrorin todellisuutta, riippumatta siitä miten brutaalia tai avointa se on.

Kaohtaneen, että vaikeneminen on myöntymisen merkki  ja vaikka se tehdään hiljaisesti, se yhä on sama kuin hyväksyminen.

(1) http://www.memo.ru/hr/hotpoints/N-Caucas/grozny/atag0202.htm

(2) Press-release # 10-791, 13 February 2002

http://www.chechenpress.com/news/02_2002/15_13_02.shtml

(3) Zakaev's letter, 15 February 2002,

http://www.chechenpress.com/news/02_2002/15_15_02.shtml

(4) Press-release # 10-794, 16 February 2002

http://www.chechenpress.com/news/02_2002/16_02.shtml

...................................................................

Anna Politkovskaja Staraja Atagissa (Vanha Atagi)

Lapset Tshetshenian "erikoisoperaatioissa"

Oletko yhä sitä mieltä, että sinun pitää tukea Tshetshenian sotaa, sen tavoitteen takia, jota on ajettu takaa, etteivät asiat kääntyisi vielä huonompaan suuntaan? Olemme saavuttaneet Venäjällä sen tilanteen, jossa kaikki koululapsetkin tietävät, että Tshetsheniaa "puhdistetaan" ja aikuiset eivät enää vaivaudu käyttämään siinä lainausmerkkejä.

"Puhdistus" (zachistka) siinä mielessä sisältää joidenkin lajittelemista ja yleensä emme erityisemmin halua kysellä minkälaisiin kategorioihin lajitellaan. Tämä vanha sana saa kiittää tästä merkityksestään Tshetshenian sotaa ja tarkemmin sanottuna sotilaseliittiä, joka rutiininomaisesti tiedottaa meille TV:ssä uutiset Venäjän Tshetshenia-nimisestä ghetosta, suositummalta nimeltään "terrorismin vastaisen operaation vyöhyke".

On maaliskuu 2002 ja kolmaskymmenes kuukausi Tshetshenian sotaa. "Puhdistus", jos armeijaan on uskominen, on juuri oikea työkalu nykyisiin "erikoisoperaatioihin". Viime lokakuusta tähän asti mielipuolinen aalto "erikoisoperaatioita" on vellonut kautta Tshetsheniaa: Shali, Kurchaloi, Tsotsan-Jurt, Bachi-Jurt, Urus-Martan, Grozni; ja taas Shali, taas Kurchaloi, Argun uudestaan ja uudestaan Chiri-Jurt.

Kaupunkeja ja kyliä piiritetään päiväkausia; Naiset vaikeroivat, perheet yrittävät epätoivoisesti evakuoida keskenkasvuisia poikiaan - minne, sen ei väliä kunhan se on kaukana Tshetsheniasta. Kylänvanhimmat järjestävät mielenosoituksia. Lopulta meille näytetään TV-ruudussa kenraali Moltenkoi itse, oletettu komentajamme "terrorismin vastaisella rintamalla", ripustettuna täyteen nauhakkeita ja mitaleita, täynnä adrenaliinia, elämää suurempana ja aina ruumiiden ja "puhdistettujen" kylien muodostamaa taustaa vasten kuvattuna.

Kenraali raportoi eräistä viimeaikaisista "huomattavista menestyksistä". Mutta ei edelleenkään Hattabia ja Basajevia (kirjoitettu ennen Hattabin kuolemaa, suom huom). Ja tiedät vallan hyvin, että jotain ei nyt ole oikein, koska menit pienenä kouluun ja osaat sen verran laskea päässä, että osaat laskea yhteen kaikki ne vihollistaistelijat, jotka hän väittää saaneensa kiinni viimeisen talven aikana. Lukumäärä vastaa kokonaista rykmenttiä. Ja sama oli tilanne edellisen talven aikana.

Niin, että paljonko taistelijoita siellä yhä on? Keitä "puhdistus" oikeastaan koskettaa? Mikä on totuus  ja kuka puhuu totta? Millaisiksi nämä "erikoisoperaatiot" ovat todellisuudessa muodostuneet? Mikä niiden tarkoitus on? Ja viimeiseksi ja tärkeimpänä, mitkä ovat niiden tulokset?

Hänen silmänsä näyttivät niin rauhallisilta
- Olin helpottunut, kun he veivät meidät ulos ammuttaviksi.
-- Helpottunut? Entä vanhempasi? Etkö ajatellut, miten surullisiksi he tulisivat?

Mahomed Idigov, joka hiljattain vietiin ulos ammuttavaksi, on 16-vuotias.

Hän on kymmenennen luokan oppilas koulussa no 2 Stajaja Atagissa, Groznin alueella. Hänellä on yllään suosikkifarkkunsa, kasettisoitin ja pino pop-musiikkia sisältäviä kasetteja, joita hän mielellään kuuntelee. Hän on tyypillinen 16-vuotias. Ainoa häiritsevä piirre hänessä ovat hänen silmänsä, joiden katse on vakaan rauhallinen kuin aikuisella. Ne eivät sovi hänen teini-ikäisen laihaan olemukseensa ja iho-ongelmiinsa.

Jotain on myös vialla siinä tavassa, millä Mahomed viittaa kertomukseen siitä, mitä hänelle tehtiin. "Puhdistuksen" aikana häneen kohdistettiin sama sähköinen kidutus, kuin aikuisiin miehiinkin. Kun aikuiset miehet oli jo kidutettu, he anoivat venäläisiltä upseereilta, ettei poikaa kidutettaisi, vaan että hänen sijastaan miehiä kidutettaisiin uudestaan.
- Ei missään tapauksessa, oli vastaus - saamme hyvää terrorismin vastaista tietoa koulupojilta.

Kun kysyn hänen vanhemmistaan, Mahomed on hiljaa hetken. Lopulta hänen silmänsä siristävät kuin lapsella, kun hän yrittää pidätellä itkuaan. Hän onnistuu siinä ja hän vastaa selvään ja suoraan, kuin voit silloin kun joku asia on ohi.
-Myös muita ihmisiä kuoli.

Niinpä. Miksi Mahomedilla pitäisi olla helpompaa kuin muilla? Kaikki ovat samassa tilanteessa. Staraja Atagin "puhdistus" tammikuun 28-helmikuun 5. 2002 oli tämän vuoden toinen ja sodan alusta lukien kahdeskymmenes.

Kylä joutuu "erikoisoperaation" kohteeksi lähes joka kuukausi. Virallinen selitys on uskottava: asukasluvultaan noin 15000:n Staraja Atagi on yksi suurimmista asutuskeskuksista Tshetsheniassa. Se sijaitsee 20 km:n päässä Groznista ja 10 km ns. "Suden Portista" , kuten venäläiset sotilaat kutsuvat Argunin solan sisäänkäyntiä. Kylää pidetään hankaluuksien pesäkkeenä, joka on täynnä terroristi-wahhabiittejä ja heidän kannattajiaan.

Mutta mitä tällä on tekemistä Mahomedin kanssa? Helmikuun ensimmäisen päivän aamuna, kun kahdeskymmenes "puhdistus" oli kiivaimmillaan, naamioidut miehet pidättivät pojan hänen kotoaan Nagornaja-kadulla, heittivät hänet kuin tukin kuorma-auton lavalle ja veivät hänet "suodatuspisteelle", missä häntä kidutettiin.

Se oli hyvin kylmä päivä. Ensin meidät pistettiin seisomaan seinää vasten useiksi tunneiksi, mikä tarkoittaa, että on seisottava kädet ylhäällä ja jalat harallaan, kasvot seinään päin. Jos yrität laskea käsiä hieman alemmas, joudut heti hakattavaksi. Kuka tahansa ohi kävelevä sotilas voi lyödä sinua. He avasivat takkini napit, riisuivat villapaitani ja leikkelivät takkini hapsuille, kuten klovnin takin.
-- Miksi?
- Jotta minun olisi kylmä, he näkivät että tärisin kylmästä.

En kestä tätä, Mahomed puhuu liian rauhallisesti. En kestä rauhallista ajattelevaa ilmettä hänen kasvoillaan. Se ei ole sopusoinnussa hänen kauhean tarinansa kanssa. Toivon, että lapsi edes itkisi, niin että minulla olisi jotain tehtävää. Voisin lohduttaa häntä.
-- Löivätkö he sinua paljon?
- Koko ajan, munuaisiin. Sitten he panivat minut maahan ja vetivät minua mudassa.
-- Miksi? Tiedätkö miksi he tekivät niin?
- Vain koska...se oli heistä hauskaa.
-- Mutta yrittivätkö he saada jotain tietoja sinulta?
- Koko päivän aikana ei ollut mitään sellaista. He vain vahingoittivat minua. Illalla he veivät minut kuullusteltavaksi. Meitä oli kolme kuulustelussa yhtä aikaa. He näyttivät listaa ja kysyivät: "ketkä näistä ovat taistelijoita? Missä he hoitavat haavoittuneensa? Kuka on lääkäri? Kenen luona he nukkuvat? Kuka naapureistanne ruokkii heitä?" Vastasin etten tiedä.
-- Ja mitä he sanoivat?
- He kysyivät: "tarvitsetko hieman apua?" Ja he kiduttivat minua sähköllä. Sitä he tarkoittivat auttamisella. He kiinnittivät johdot ja väänsivät kahvaa, kuin puhelimessa. Mitä enemmän he kiersivät kahvasta, sitä kovempi virta kulki lävitseni. He kysyivät myös missä vanhempi veljeni, "se wahhabiitti" on?
-- Onko hän wahhabiitti?
- Ei tietenkään ole.
-- Mitä vastasit.
- En sanonut mitään.
-- Mitä he sitten tekivät?
- He antoivat sähkövirran kulkea lävitseni.

Sota on hävitty

-- Sattuiko se?
Mahomedin pää hänen ohuen kaulansa varassa painuu alas hartioiden alapuolelle, polvien väliin. Hän ei halua vastata, mutta minulle se on vastaus.
-- Se taisi sattua kovasti silloin?
- Joo, kovasti.
-- Siksikö olit huojentunut, kun he veivät sinut ulos ammuttavaksi?

Mahomed tärisee, kuin hänellä olisi korkea kuume. Hänen takanaan on rivi pulloja, joissa on
tiputusnestettä, lääkeruiskuja, pumpulia, letkuja.
- Kenen tämä tavara on? He vahingoittivat munuaisiani ja keuhkojani.

Huonessa on paljon ihmisiä, mutta siellä on hiljaista kuin se olisi tyhjä äänieristetty bunkkeri. Miehet ovat täysin liikkumattomia. Jossain Idigovin talon ulkopuolella yöllinen tykistötuli alkaa, mutta kukaan ei huomaa sen epätasaista jyminää, joka kuulostaa kuin hautajaisrummuilta. Ymmärrän, että tämä sota, jota tottumuksen voimasta kutsumme yhä "terrorismin vastaiseksi operaatioksi", on hävitty. Sitä ei voida jatkaa vain sen ihmisryhmän hetkelliseksi tyydyttämiseksi, joka jo kauan sitten on tullut hulluksi. Hiljaisuuden rikkoo Mahamedin isä, Isa, riutunut mies, jonka kasvoilla on syvät uurteet kärsimyksistä.
- Minä haavoituin palvellessani neuvostoarmeijassa. Palvelin Sahalinilla. Tiedän miten asiat ovat. Edellisen "puhdistuksen" aikana he ottivat vanhimman poikani. He hakkasivat hänet ja päästivät sitten. Päätin lähettää hänet mahdollisimman kauas, ihmisten luo, jotka tunnen, missä hän voisi olla turvassa. Olinko väärässä, kun tein niin? Tällä kertaa he vammauttivat keskimmäisen poikani Mahomedin. Mitä minun pitäisi tehdä? Nuorimmaiseni on jo yksitoista. Kuinka kauan kestää, ennen kuin he aloittavat hänen kanssaan? Yksikään pojistani ei ole pyssymies. He eivät polta eivätkä juo.
- Miten meidän pitäisi elää? En tiedä. Tiedän vain sen että tätä ei voi hyväksyä.

Minäkin tiedän miten tähän on tultu. Koko maamme seuraa käsi kädessä suurten valtiomiestemme jäljessä (eikä ainoastaan Venäjällä, vaan Euroopassa ja Amerikassa myös), ja 21. vuosisadan alussa me hyväksymme mutinoitta lasten kiduttamisen tämän päivän eurooppalaisessa ghetossa, jota valheellisesti kutsutaan "terrorismin vastaisen taistelun vyöhykkeeksi". Tämän gheton lapset eivät koskaan unohda mitä olemme tehneet.

Synnytät kuolleen lapsen?

"Puhdistus" alkoi 28. tammikuuta. Illalla sotilaat ja panssaroidut ajoneuvot saartoivat kylän. Aamuun mennessä kaikilla kaduilla parveili kuljetuspanssareita, joiden numerotunnukset oli peitetty mudalla. Hyvin alhaalla, ikäänkuin lähestymässä laskeutumispaikkaa, helikopterit leijailivat ja kattotiilet lensivät talojen katoilta kuin syksyiset lehdet, jättäen talot suojattomiksi.

Aamulla 29.1. Liza Jushaeva, joka oli viimeistä kuukauttaan raskaana, lähti synnytykseen. Tämä usein tapahtuu odottamatta, eikä se riipu yhdistyneen armeijaryhmän komentajan kenraali Vladimir Moltenkoin "erikoisoperaatioiden" aikatauluista. Lizan sukulaiset menivät kysymään sotilailta, jotka seisoivat lähimmällä tiesululla, että nämä antaisivat raskaana olevan naisen mennä sairaalaan, mutta he eivät suostuneet pitkään aikaan. Naiset äänekkäästi haukkuivat sotilaita sanoen, että teillä on myös äitejä, vaimoja, siskoja. Mutta sotilaat vastasivat, että he olivat tulleet tänne tappamaan niitä, jotka yhä ovat elossa, eivätkä auttamaan niitä, jotka synnyttävät.

Kun sotilaat olivat aikansa riehuneet ja "prosessi" meni eteenpäin, Liza ei kyennyt kävelemään niitä 300 metriä, mikä oli etäisyys lääkärin luo, joka oli myös sotilaiden sulkemana omassa "puhdistussolussaan". Joten he alkoivat neuvotella uudestaan ajoneuvosta ja aikaa kului. Lopulta Liza tuotiin sairaalaan. Mutta siellä seisoi aivan toisia sotilaita, he veivät kuljettajan ja Lizan seinää vasten - kuten kiinni saadut taistelijat: kädet ylhäällä, jalat harallaan. Jushaeva kesti seinää vasten jonkin aikaa, mutta sitten hän pyörtyi. Pian lapsi syntyi, mutta se oli kuollut.

Oletko yhä sitä mieltä, että sinun pitää tukea tätä sotaa jonkin julistetun tavoitteen vuoksi, etteivät asiat muutu huonommiksi? Asiat eivät voi mennä huonommiksi. Olemme menettäneet kaiken moraalin ja itsehillinnän, joita meille opetettiin vähemmän melskeisinä aikoina ja jotain katalampaa ja inhottavampaa kuin osasimme edes ajatella on noussut esiin sielujemme pimeimmistä sopukoista.
- Synnytätkö sinä kuolleen vauvan, koska sinun ei anneta synnyttää elävää? - kuin laukaus päähän - kysyi nainen ja katsoo Magomedin huoneeseen.
- Jos tiedät vastauksen, olet yhä onnellinen ihminen.

Anna Politkovskaja Staraja Atagista (Vanha Atagi) , Chechnya-sl

ARTIKKELEITA JA TAUSTAMATERIAALIA - SUOMI-TSHETSHENIA-SEURA

***************

http://2003.novayagazeta.ru/nomer/2003/01n/n01n-s02.shtml - Chechnya-sl

Novaja Gazeta (venäjäksi) no 1, 9.1.2003 - Anna Politkovskaja

Euroopan alennustila - ETYj:n tarkkailijaryhmä on poistunut Tshetsheniasta

Uuden vuoden ensimmäisinä päivinä, diplomaattinen Eurooppa jälleen kerran osoitti kyynisen uskollisuutensa kaksinaismoraalille suhteessa niihin asioihin, joita yleensä kutsutaan ihmisoikeuksiksi. Se havainnollisti välinpitämättömyytensä pohjattomuuden maanosan alueella elävien yksilöiden kohtalon suhteen.

ETYj:n tarkkailijaryhmän mandaatti Tshetsheniassa on siten rauennut. Ikäänkuin kaikki olisi hyvin, se tarkoittaa että sota on ohi, eikä kukaan tarvitse kansainvälistä suojelua enää. Mitä tällainen tarkoittaa? Mitä tapahtuu seuraavaksi? Oliko tästä tarkkailijaryhmästä alkuunkaan mitään hyötyä?

Luonnollisesti on ollut jo pitkään huhuja diplomaattisen Euroopan livistämisestä pois ns. terrorismin vastaisen operaation vyöhykkeeltä Pohjois-Kaukasukselta. Tämä ei ole myöskään ensimmäinen kuukausi, kun huhuja on liikkunut maamme hallituksen, joka on jäsenenä tässä yhteiseurooppalaisessta turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä, ETYj:iin kohdistamasta häpeämättömästä painostuksesta, jonka sanoma on: "sota on loppunut - unohtakaa se". Yhtä kaikki, me toivoimme kuitenkin parasta.

Mutta se tapahtui, Eurooppa antoi periksi painostukselle. Ollaksemme mahdollisimman tarkkoja on meidän todettava: Eurooppa ryömi pois häpeällisellä ja pelkurimaisella tavalla, kun sen olisi pitänyt taistella ja vaatia tahtonsa toteutumista. Se ryömi pois ja allekirjoitti siten julistuksen Tshetshenian ihmisille - se ei enää katso heitä eurooppalaisiksi, tasavertaisiksi jotka ovat oikeutettuja yleisesti hyväksyttyihin oikeuksiin, tai edes sodankäynnin ylimalkaiseen havainnointiin eurooppalaisten tarkkailijoiden toimesta. Ja se oli todella ylimalkaista - mandaatin halventamista. Arvioikaa itse.

On yleisesti tiedossa, etteivät viranomaisemme oikeastaan salli ulkomaisten journalistien mennä Tshetsheniaan - ryhmämatkoja sota-alueelle ei lasketa, joissa he liikkuvat sotilassaattueessa ja presidentin hallinnon valvonnassa. Tämä tarkoittaa, ettei ole vapaata ensikäden tiedon keräämistä jo neljättä vuotta Euroopassa riehuvan sodan kauhuista. Ja sen takia: miten Eurooppa voisi tietää Tshetsheniassa vallitsevasta täydellisestä sotilaallisesta anarkiasta? Ja reagoida sen mukaisesti? Ja juuri tässä hengessä sadat vaikutusvaltaiset eurooppalaiset - poliitikot, toimittajat, parlamentaarikot, diplomaatit - ovat puhuneet minulle henkilökohtaisesti. He sanovat, "me emme tiedä" ja siksi eivät reagoi....

©2017 layout165 - suntuubi.com